Maaliskuun terveiset

Ensimmäinen blogijulkaisu

Toiminta on lähtenyt käyntiin suunnitellun mukaisesti, ja ensimmäiset asukkaat ovat asettuneet kodiksi. Tuntuu aika mahtavalta jutella hyväntuulisten asukkaiden kanssa, ja olemme saaneet positiivista palautetta asukkaiden vanhemmilta. Meillä oli pieni epäilys onko ideallemme kysyntää, mutta näyttää siltä että on.

Tällä hetkellä tosiaan yksi siipi on käytössä, ja sinne on löytynyt omatoimisia nuoria aikuisia asukkaiksi. Yksi asunto odottaa vielä asukasta. Pikkuisen on jo käyty tutustumassa lähiympäristöön, ja Huittisten kaupungin pöhinään. Kunhan aurinko tuosta lämmittää lumia pois, niin päästään kunnolla touhuamaan puutarhassa ja taidamme myös koittaa tuleeko Pukinojasta kalaa.

Myös muiden siipien toiminta tullaan saamaan käyntiin kevään/kesän aikana. Tarkoitus on, että vuoden loppuun mennessä meillä on talo täynnä tohinaa, ja kaikissa asunnoissa asukaat. Emme halunneet ottaa kaikkia asuntoja täyteen ”kerta rysäyksellä”, koska muutos on suuri niin asukkaille kuin meillekin. Tarvitaan aikaa, että uuden oman kodin perustaminen ei muodostu kenellekään liian jännittäväksi jutuksi.

Vapaiden asuntojen osalta kannattaa olla liikkeellä nyt. Paikkoja toki tällä hetkellä on, mutta kiinnostus on ollut yllättävän suurta, ja jossain kohtaa kesää tullee tilanne, että avoimiin paikkoihin joutuu jonottamaan.

Samoin meillä on tällä hetkellä aika loistava henkilökunta, mutta asukkaiden lisääntyessä rekrytoimme tietysti lisää. Jos siis haluat työskennellä tulevaisuudessa Aunelassa, niin kannattaa olla yhteydessä suoraan Tinjaan.  

Kevät on hienoa aikaa. Linnut alkavat laulamaan, ruoho vihertyy, toukotyöt alkavat, ihmisetkin virkistyvät. Tehdään yhdessä tästä keväästä kaikkien aikojen paras kevät ikinä.

Terveisin Anitta ja Timo  


Kommentit

Email again:

Edellinen

Seuraava

Huhtikuun terveiset

Jaa tämä artikkeli