Aunelan tarina

2004 keväällä perheeseemme syntyi toinen lapsi, aivan ihana tyttö. Elettiin hyvin hektistä nuoren perheen arkea, remontoitiin omaa taloa, hoidettiin pikkulapsia ja tehtiin töitä omien yrityksien eteenpäin viemiseksi. Tyttö sai nimekseen Aada.

Aika nopeasti alkoi kaihertaa mieltä Aadan kehitys, periaatteessa kaikki oli ok, mutta toisaalta sitten taas ei. Hieman yli kolmevuotiaana Aada sitten saikin kehitysvamma diagnoosin. Seuraaviin vuosiin kuului paljon itkua ja hammasten kiristystä, joskin myös paljon iloisia hetkiä. Elämä valitsi meidän puolesta suunnan, me yritimme tehdä parhaamme. Perheemme dynamiikka on ehkä hieman erilainen, mutta tämä on ollut meidän tapa selviytyä vastaan tulleista haasteista.

Aadan kasvettua, tuli entistä enemmän mietittyä miten ja missä hän aikuisuutensa tulisi viettämään. Aadan liikuntakyky on hyvä, ja hän on erittäin kiinnostunut ympärillään tapahtuvista asioista. Aada nauttii seurata urheilua, peltotöitä, eläimiä ja osallistuu myös itse mielellään omien kykyjensä mukaan. Vuosien varrella tuttaviksi on tullut myös muita perheitä, joissa on vastaavia asioita mietittävänä. Olemme mielenkiinnolla tutustuneet lähialueiden asuntomahdollisuuksiin kehitysvammaisille, ja miettineet mikä olisi paras paikka meidän Aadalle. Samoin olemme kauhulla seuranneet tiedotusvälineissä esillä olleita väärinkäytöksiä ja hyväksikäyttötapauksia. Nämä tuovat aina mieleen sen, kun Aada aikoinaan joutui väkivallan kohteeksi. Häneen kohdistettiin rajoitustoimenpiteenä painopeittoon käärintää, vain rauhoittaakseen hänet istumaan paikoillaan. Tämä toistui useasti, ja tästä ei kerrottu vanhemmille. Aada oli tuolloin hieman toisella kymmenellä.

Koska vastaan ei ole tullut sellaista asuinpaikkaa johon iloisin mielin olisimme oman kullannuppumme valmiit lähettämään, niin takaraivossa on kytenyt ajatus oman ryhmäkodin perustamisesta. Ryhmäkodin, jossa asukas osallistuu kykyjensä mukaan, jossa on aina turvallista, jossa on mahdollisuus harrastaa, jossa saa puhdasta kotiruokaa, jossa välitetään ja rakastetaan.

Tämä unelma muuttui todellisuudeksi koronan myötä. Oli mahdollisuus saada jonkin erikoisalan konsultti käyttöönsä kohtuullisella hinnalla, koska valtio antoi koronatukena osan konsultin palkkiosta. Valitsimme sosiaalialan konsultin, ja aloimme selvittämään olisiko meillä mahdollisuus oikeasti perustaa oma ryhmäkoti.

Noin puolen vuoden suunnittelun jälkeen aloimme kartoittamaan kiinteistöjen rakentajia. Aika nopeasti törmäsimme meille ennestään tuntemattoman Hoivarakentajat Oy:n nokkamiehiin Juhaan ja Niiloon. Heidän panoksensa on ollut Aunelan toteutumisen kannalta erittäin tärkeä. Emme vieläkään tiedä oikein miksi, mutta he ottivat Aunelan ajatuksen siipiensä suojaan, ja lopputuloksena meillä on nyt keväällä 2022 toiminnassa oleva kehitysvammaisten ryhmäkoti Aunela.

Hirsirakennus, isot tilat, kestävät materiaalit, lähellä palveluita mutta omassa rauhassa, suuri tontti, mahdollisuus tehdä ja touhuta. Saman eettisen ajatusmaailman nimiin vannova henkilökunta jne.

Meille tämä on sydämen asia, ja tulemme jatkossakin tekemään kaikkemme, että Aunelasta muodostuu hyvä koti tukea tarvitseville ihmisille.

Terveisin: Anitta ja Timo