Huhtikuun terveiset

Keikkuen kevät tulevi. 
Vuoden viimeiset lumityöt lienee tehty, tosin luulimme niin jo muutama viikko sitten, mutta niinhän sieltä vielä parikymmentä senttiä lunta tuli. No, ei hätää, kyllä aurinko sieltä aikanaan saapuu, ja pääsemme touhuamaan ulos todenteolla. Siellä onkin reilusti istutettavaa ja kuopsutettavaa. Krillipaikkakin pitäisi tehdä. 

Kuun vaihtuessa me paperinpyörittäjät opettelimme uutta, ensimmäiset täydet asuinkuukaudet ovat täynnä, ja se tarkoitti laskutuksia ja muita kuukausittaisia rutiineja kotikuntiin. Pientä säätöä oli, mutta loppujen lopuksi aika helposti ensimmäiset lippulaput saatiin liikkeelle. Rauhallinen aloitustahti on tärkeä myös meille. Olisi aikamoinen hyppäys kaikille, jos talo olisi otettu heti täyteen, ja opeteltu arkea täydellä talolla. 

Viime viikkoina arkeen on kuulunut myös konsertit. Osa porukasta kävi Risto Ryti Salissa konsertissa, ja melkein kaikki olimme eilen Lukion salissa seuraamassa toista konserttia. Kivoja tapahtumia jotka katkaisevat arkirutiinit mukavasti.

Asukkaiden päivätoiminta Toimarilla on lähtökuopissa. Tutustumassa on käyty, ja osalla työt alkavat jo tässä kuussa. Hienoa että saadaan tätäkin asiaa eteenpäin. 

Niin, ja kävihän meillä Tukiviestin toimittaja ja kuvaajakin kylässä. Olivat kovin kiinnostuneita miksi Aunelaa on lähdetty perustamaan, ja juteltiin monesta muustakin aiheesta pitkät pätkät. Luultavasti seuraavassa Kehitysvammaisten Tukiliiton lehdessä on siis juttua Aadasta ja Aunelasta, toivottavasti oikein kuvien kera. 

Tänään alkaa Liigan mitalipelit. Lähdemme pistämään kotikatsomon kuntoon.

Terveisin Anitta ja Timo      
Edellinen
Maaliskuun terveiset

Tähän postitukseen ei ole vastauksia

Email again: